Visio ja liiketoimintastrategia

Yhtiön visiona on olla kaupan alan edelläkävijä Pohjoismaissa kustannustehokkuuden, brändimielikuvan, sekä monikanavaisen ja skaalautuvan liiketoimintamallin kautta.

Yhtiön keskeisin painopiste on kasvussa: tavoitteena on kasvaa liikevaihdolla mitattuna miljardiluokan yritykseksi ja ottaa markkinaosuutta valikoiduissa tuoteryhmissä. Yhtiö pyrkii kasvamaan orgaanisesti ja voi myös selvittää mahdollisuuksia laajentaa liiketoimintansa Suomen ulkopuolelle. Tämän lisäksi Yhtiö voi tulevaisuudessa harkita kasvua yrityskauppojen tai esimerkiksi kumppanuussopimusten avulla, mikäli tällaiseen tulisi mahdollisuus. Yhtiö keskittyy asiakaskokemukseen, saumattomaan monikanavaiseen liiketoimintamalliin ja parannettuun brändimarkkinointiin ja investoi myymäläkokemukseen, verkkosivustoon sekä kustannuksia säästäviin teknologioihin. Verkkokauppa.comin tavoitteena on olla asiakkaan preferoima kanavasta riippumaton ostospaikka, joka tarjoaa aina mielenkiintoisen ja laajan valikoiman kilpailukykyisin hinnoin. Yhtiön kehitys nojaa kasvustrategiaan ja sitä edistävät uudet verkkomyyntiin sopivat tuotekategoriat. Jokapäiväinen tekeminen nojaa yhtiön vuonna 2018 määriteltyihin arvoihin, jotka ovat rohkeus, ketteryys, läpinäkyvyys sekä yhteisöllisyys. Yhtiö tutkii jatkuvasti mahdollisuuksia tuoda uusia tuotteita ja tuotealueita myyntiin ja pyrkii vahvistamaan asemansa suosituimpana suomalaisena verkkokauppana.

Yhtiö arvioi vuosittain strategiansa ja voi näin ollen tulevaisuudessa mahdollisesti tarkentaa taloudellisia tavoitteitaan ja strategisia toimenpiteitään.

Yhtiön tavoitteena on edelleen kehittää asiakaskokemusta, mikä Yhtiön johdon mukaan on omiaan johtamaan kasvaneisiin vierailuihin Yhtiön molemmissa kanavissa sekä Yhtiötä kohtaan koetun luottamuksen lisääntymiseen. Samalla Yhtiö tavoittelee entistä vahvempaa asemaa suomalaisen verkossa tapahtuvan kaupan referenssipalveluna, jota käytetään yleisemmin verkossa tapahtuvan ostamisen hinnoittelun, tuotetiedon ja tuotearviointien lähteenä, josta kuluttaja saa tarvitsemansa tuotteen ja joka on verkon kauppapaikkana korkealla kuluttajan mielessä.

Asiakaslupaus

Yhtiö haluaa tarjota asiakkailleen Suomen parhaan verkko- ja kivijalkakauppaa yhdistävän asiointikokemuksen, joka muodostuu:

  1. kilpailukykyisestä hinnoittelusta,
  2. nopeasta ja saumattomasta asioinnista kanavasta riippumatta,
  3. laajasta tuotevalikoimasta ja hyvästä saatavuudesta, sekä
  4. toiminnan läpinäkyvyydestä ja asiakaskeskeisyydestä.

Alla avataan Yhtiön asiakaslupausta sen osatekijöiden osalta:

1. Kilpailukykyinen hinnoittelu

Yhtiö pyrkii tarjoamaan tuotteensa asiakkailleen edulliseen hintaan tunnuslauseensa ”Todennäköisesti aina halvempi” -mukaisesti. Yhtiö pyrkii valitsemaan tuotevalikoimaansa sellaisia tuotteita, joiden osalta se pystyy toteuttamaan asiakaslupaustaan. Yhtiö myy tuotteensa asiakkaalle samaan hintaan riippumatta myyntikanavasta tai tuotteen jakelutavasta (pois lukien asiakkaan valitseman toimituksen kustannukset). Yhtiö ottaa hinnoittelussaan huomioon myytävien tuotteiden katetason, kysynnän kausivaihtelut sekä pyrkii optimoimaan varaston kiertoa.

2. Nopea ja saumaton asiointi kanavasta riippumatta

Verkkokaupassa kuluttaja arvostaa sivujen toimivuutta ja nopeutta ja verkkosivujen toimivuus on yhtä lailla oleellista myös myymäläasiakkaille, sillä suuri osa asiakkaista aloittaa ostoprosessin jo verkossa sekä etsii lisää tietoa Yhtiön verkkosivuilta myymäläkäynnin yhteydessä ja sitä ennen. Yhtiö on panostanut verkkokaupan asiointikokemuksen parantamiseen ja myymäläympäristönsä houkuttelevuuteen muun muassa personoimalla sivustojensa sisältöä, parantamalla entisestään sivustojensa toimintavarmuutta ja sujuvoittamalla myymälöidensä noutoprosessia.

3. Laaja tuotevalikoima ja hyvä saatavuus

Yhtiö tarjoaa noin 60 000 - 70 000 nimikkeen tuotevalikoiman sesongista riippuen ja pyrkii päätuotealueillaan tarjoamaan kilpailijoitaan laajemman valikoiman. Yhtiön tuotevalikoima keskittyy pääasiassa kodinelektroniikkaan mutta viime vuosina Yhtiö on tuonut tuotevalikoimaansa tuotteita myös uusilta tuotealueilta, kuten koti ja valaistus, urheilu ja lemmikit. Yhtiö pyrkii tarjoamaan markkinoiden houkuttelevimmat tuotteet ja tuotemerkit. Yhtiön asiakas voi tutustua tuotteisiin ja ostaa tuotteen verkkokaupan ohella Yhtiön myymälöissä, sekä Helsingin myymälän yhteydessä sijaitsevassa 24/7 periaatteella toimivassa myynti- ja noutopisteessä. Asiakas voi tilata toimituksen Yhtiön myymälöiden lisäksi Suomessa yhteensä yli 3 000 noutopisteeseen sekä tuotteen kotiinkuljetuksen. Tuotteiden saatavuutta pääkaupunkiseudulla parantaa Helsingin myymälän yhteydessä integroidusti toimiva varasto.

4. Toiminnan läpinäkyvyys ja asiakaskeskeisyys

Yhtiön tavoitteena on tarjota asiakkailleen asiantuntevaa palvelua sekä verkossa että myymälöissä, keskittyen etenkin vahvaan osaamiseen tärkeimmillä päätuotealueillaan, sekä toimia asiakkaan suuntaan läpinäkyvästi. Yhtiö kertoo asiakkaille tuotteiden saatavuustiedot ja toimitusajat, ja tarjoaa tuotteilleen tyypillisesti 32 päivän palautusoikeuden ja vastaa ohjeidensa mukaisesti tehdyistä palautuksista aiheutuvista palautuskustannuksista. Yhtiö julkaisee tuotteiden palautusprosentit, kertoo asiakkailleen tuotevirheistä ja korjausta vaatineista tuotteista sekä julkaisee tuotteita koskevat asiakasarvioinnit. Yhtiön tuotteista on julkaistu yhteensä yli 386 000 asiakasarviota Yhtiön verkkopalvelussa.