https://inderes-ir-pages-dev-assets.storage.googleapis.com/verkkokauppa/images/verkkokauppa-v-logo.png
en / fi
EtusivuMeistäSijoittajatVastuullisuusYhteystiedot
menu
Change language: enfi

Hallinnointi

Johtoryhmä

Verkkokauppa.com Oyj:n johtoryhmään kuuluu kahdeksan jäsentä. Kaikki johtoryhmän jäsenet ovat Suomen kansalaisia.

Johtoryhmä on vastuussa yhtiön pitkän aikavälin strategisesta kehittämisestä. Johtoryhmän jäsenet käsittelevät yhtiön johtamiseen liittyviä asioita omilla alueillaan hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Johtoryhmä avustaa toimitusjohtajaa yhtiön johtamisessa. Johtoryhmän jäsenet valmistelevat hallituksen päätettäviksi esitettäviä asioita, kuten yhtiön strategia, budjetti ja politiikat sekä merkittävät hankinnat, investoinnit ja divestoinnit. Lisäksi johtoryhmä käsittelee raportointiin, sisäiseen ja ulkoiseen tiedottamiseen, henkilöstön kehittämiseen, työntekijöiden rekrytointiin ja työehtoihin sekä sijoittajasuhteisiin liittyviä asioita.

Johtoryhmän jäsenten Verkkokauppa.comin osakkeiden omistustiedot on esitetty sivulla johdon omistukset. Toimitusjohtajan sekä muiden johtoryhmän jäsenten palkitsemista koskevat tiedot ovat kuvattu palkitsemisraportissa.

Johtoryhmän jäsenet

Panu Porkka s. 1977

Toimitusjohtaja
Kauppatieteen opintoja
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2018

Tausta add

Luottamustoimet

  • Hallituksen jäsen, Kaupan Liitto, 2023–
  • Hallituksen jäsen, Solteq Oyj, 2019–

Työkokemus

  • Toimitusjohtaja, Suomalainen Kirjakauppa 2017–2018
  • Myyntijohtaja, Tokmanni 2013–2016
  • Myyntijohtaja, Lidl Sveitsi 2009–2010

Nina Anttila s. 1971

Toimitusketjujohtaja
KTM, Master of Engineering in Logistics and Supply Chain Management
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2022

Tausta add

Luottamustoimet

  • Hallituksen jäsen, Dimex Oy 2021–

Työkokemus

  • Vice President, Hankinta, Fiskars Oyj 2018–2022
  • Johtaja, toimitusketju, Reima Oy 2015–2018
  • Useita logistiikan ja toimitusketjun johtotehtäviä, Konecranes Oyj 2010–2014
  • Johtaja, Mobiiliratkaisujen toimintojen materiaalinhallinta, Nokia Oyj 2010
  • Senior Manager, Toimittajayhteistyö, Nokia Oyj 2006–2010

Pekka Litmanen s. 1980

Myyntijohtaja, CXO
Tradenomi, MBA
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2021

Tausta add

Työkokemus

  • Asiakkuusjohtaja, SOK-yhtymä 2019–2021
  • Asiakaspalvelujohtaja, Alko Oy 2016–2018
  • Kehitysjohtaja, Elisa Oyj 2014–2016
  • Osastopäällikkö, Elisa Oyj 2008–2013

Jyrki Tulokas s. 1975

Strategia- ja teknologiajohtaja
Kauppatieteiden maisteri
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2021

Tausta add

Työkokemus

  • Teknologiajohtaja, F-Secure Oyj 2019–2021
  • Johtaja, Kyberturvallisuustuotteet- ja palvelut, F-Secure Oyj 2017–2019
  • Johtaja, Strategia ja liiketoiminnan kehitys, F-Secure Oyj 2015–2017
  • Johtaja, Liiketoiminnan kehitys ja tuotehallinta, F-Secure Oyj 2008–2015
  • Johtaja, Liiketoiminnan kehitys, Suunto Oy 2005–2008

Jesper Blomster s. 1986

Talousjohtaja
Kauppatieteiden maisteri
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2024

Tausta add

Työkokemus

  • SVP Finance, BA Fiskars, Fiskars Group 2023-2024
  • Talousjohdon tehtäviä Fiskars Group:ssa, 2022-2023
  • Talousjohtaja (CFO), Peak Performance, 2020-2022
  • Senior Manager, Planning and Controlling, Kemira Oyj, 2018-2020
  • Taloushallinnon tehtäviä Amer Sports Oyj:ssä, 2010-2018

Tatu Kaleva s. 1979

Kaupallinen johtaja
Kauppatieteiden maisteri
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2023

Tausta add

Työkokemus

  • Valikoimajohtaja, Verkkokauppa.com Oyj 04/2023–10/2023
  • Ostopäällikkö, Verkkokauppa.com Oyj 2014–2023
  • Ostopäällikkö, Lidl Suomi 2007–2014

Suvituuli Tuukkanen s. 1974

Markkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
Kauppatieteiden maisteri
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2022

Tausta add

Työkokemus

  • SVP, Brändi ja vastuullisuus, Veikkaus 2021–2022
  • Brändi- ja markkinointijohtaja, Veikkaus 2017–2021
  • Strategiajohtaja, hasan & partners 2016-2017
  • Asiakkuusjohtaja, Strategi, hasan & partners 2013–2016
  • Markkinointiarkkitehti, Toinen Helsinki 2011–2013
  • Strategiajohtaja, partner TBWA\Helsinki 2011
  • Asiakkuusjohtaja, partner TBWA\Helsinki 2006–2011

Satu Berlin s. 1980

Henkilöstöjohtaja, CHRO
Kauppatieteiden tohtori
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2024

Tausta add

Työkokemus

  • Henkilöstöjohtaja, MPY-konserni 2020-2024
  • HR-konsultointi, Senior Manager, Accenture 2007-2020
  • Tutkija, Vaasan Yliopisto

Tomi Lindell

Head of Investor Relations and Corporate Communications
tomi.lindell@verkkokauppa.com